sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Nielurisaleikkaus ja toipuminen aikuisiällä - auts!




7 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Kannattaa sitten olla tarkkana siinä lepäilyssä. Itsellä leikattiin myös aikuisena ja olo helpotti 1.5 viikon päästä leikkauksesta jo niin paljon, että ajoittain unohdin olevani toipilaana ja kerran päädyin sitten siirtämään pöytää. Suuhun tulvahti jotain lämmintä ja lopulta mentiin lanssilla sairaalaan, kun raju vuoto ei tyrehtynyt millään kotona.

    Sairaalassa lääkäri tökki vuotokohtiin johonkin hyydyttävään aineeseen kastettuja tuppoja ehkä vartin, kunnes ilmoitin että nyt lähtee taju jos en pääse makuulle. Lääkäri oli ihan varma, että jouduttaisiin vielä leikkaussaliin, mutta vuoto onneksi tyrehtyi sairaalassa vietetyn yön aikana. Hemoglobiini romahti ja rautavarastot tyhjenivät, niitä hoidetaan kuntoon vieläkin. Eli kannattaa tosiaan sitkeästi lepäillä se kaksi viikkoa vaikka olo paranisikin. :) Itsellä tulokset olivat kyllä kaiken vaivan arvoiset. Ennen olin muutaman viikon välein kipeänä, nyt ehkä kerran vuodessa, ja kuorsaus ja jatkuvat kurkkukivut ovat historiaa. Toipumista ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurja kokemus sulla!! Tosiaan pitää itse ottaa sit vielä rauhassa kun tuntuu normaalilta. Oon kyl koko aika pelännyt tota verenvuotoa, et yrittänyt ottaa rauhassa. Onneks saivat sulla verenvuodon loppumaan, ja että leikkaus on auttanut pysymään terveempänä!:)huh!

      Poista
  2. Mulla leikattiin maanantaina. Mulla myös 1.5v taapero ja koiralauma täällä hoidettava.
    Kovissa lääkepöhnässä menty ja eilen nukahtelin jatkuvasti millon mihinkin, onneksi mies on kotona loppuviikon.
    Yöt on jotain aivan järkyttävää! Lääkettä lääkettä lääkettä. Ja jääpaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöt oli kyl pahimpia, oli pakko herätä ottamaan lääkkeet ja juomaan vettä, ettei kipu mene ihan sietämättömäksi! Paljon tsemppiä sinne, taaperon ja koirien kanssa ei mikään helppo homma parantumisprosessi! :/ mutta se oikeasti helpottaa sit yllättäen, aika tasan 2 viikkoa ja yhtenä päivänä ei vaan enään sattunut enää.

      Poista
    2. Aijjaa mulla leikattu perjantaina ja joka yön nukun kun tukki 10 h sitten otan lääkkeen aamulla kun sattuu sillon niin paljon ja juon tietty

      Poista